sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Syyllisenä Turussa

Lähdimme lauantaina miehen kanssa yhdeksi yöksi vierailulle Turkuun. Odotin reissua innolla. Oli mukava päästä pitkästä aikaa kahdestaan reissuun, ilman että kaikkia menoja ja syömisiä tarvitsisi suunnitella kääpiön ehdoilla. Oltaisiin siis vähän niinkuin ennen ja olisi rentouttavaa. Jos siis osaisi rentoutua.

Jo torstai-iltana orastava syyllisyys alkoi nostella päätään. Voidaanko me jättää kääpiö niin pitkäksi ajaksi hoitoon? Nukkuuko se jos me ei olla kotona? Tuleeko sille hätä?

Syyllisyys ei johdu siitä, että olisimme jättäneet lasta muiden hoitoon jotenkin poikkeuksellisen paljon. Kääpiö on ollut hoidossa viimeisen puolen vuoden aikana muistaakseni kerran, jos kahta lääkärikäyntiä ei lasketa. Eli siis todella vähän. Syyllisyydelle ei siis ole mitään "oikeaa syytä". Hakiessani puistossa vertaistukea orastavalle syyllisyydelleni, päädyimme pyörittelemään päätämme tuolle kaikille tutulle tunteelle. Miksi sitä ei saisi jättää lastaan turvallisen ja tutun hoitajan käsiin ja nauttia ihanasta vastuuttomuudesta?


Kuva Google

Olen huomannut, että äitiyteen liittyy valtava määrä syyllisyyttä, ahdistusta ja epävarmuutta. Syyllisyyttä siitä että välillä kaipaa enemmän omaa aikaa, syyllisyyttä siitä että ei aina jaksa leikkiä lapsen kanssa tarpeeksi tai siitä että tulee joskus huudetuksi lapselle. Ahdistusta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja epävarmuutta siitä toimiiko oikein. Olen kuitenkin parhaani yrittänyt, vajavaisuuksistani ja puutteistani huolimatta.

Jo äitiyden alkumetreillä oli pakko myöntää oma riittämättömyytensä. Ei tuntenut itseään yhtään äidiksi eikä ollut harmaintakaan aavistusta mitä pitäisi tehdä. Täytyi vain oppia elämään sen kanssa, että aina ei voi tajuta mikä lapsella on vikana. Aina ei jaksa. Välillä lapsi suututtaa. Välillä kärsivällisyys ei riitä. Välillä kaipaa vapautta. Mutta vapaus ainakin tänä viikonloppuna Turussa oli suhteellista. Pitkin iltaa pohdin mitäköhän kotona tapahtuu ja onko kääpiö minulle vihainen kun palataan kotiin. The good old ball and chain nimitystä ei pitäisi käyttää aviopuolisosta vaan lapsesta. Siitä ei noin vaan irtauduta.

Istuessani aamujunassa matkalla kotiin syyllisyys vaihtui ikäväksi. Voi kun olisi jo kotona pötköttelemässä lattialla kääpiön kanssa. Oli mukava palata kotiin, kun oli välillä käynyt jossain muualla.


lauantai 29. toukokuuta 2010

Jos ei tarvitsisi kävellä

Minusta korkokengät ovat ihania. Minusta olisi hauskaa käyttää niitä vaikka joka päivä. Olen kuitenkin mukavuudenhaluinen ja useimpina päivinä vedän jalkaan tennarit ja olen tyytyväinen. Onneksi on olemassa myös mukavia korkokenkiä, joissa muutaman tunnin tepastelu onnistuu hyvin. Joissakin korkkareissa koko päivänkin.

On myös olemassa korkokenkiä jotka ovat ihania, mutta niissä ei vaan voi kävellä. Tämä tekee kengistä käyttökelvottomat. Nämä ovat kenkiä, joissa yli viiden minuutin seisominen muodostuu omaksi pieneksi helvetikseen. Stuart Weitzman, meillä on ongelma.

Tiesittekö muuten, että jaloista on lähes mahdotonta saada kaunista kuvaa.

Stuart Weitzman on nimittäin valmistanut juurikin tällaiset sandaletit. Vai ovatko nämä sandaalit? Mikä ero niillä on? Joka tapauksessa nämä ovat minun kalleimmat kenkäni, enkä voi käyttää niitä. Paitsi kotioloissa tepastelen niillä joskus ihan huvikseni. Kodin ulkopuolella olen käyttänyt niitä viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran omissa häissäni, toisen kerran yksien toisten tyyppien häissä.

Kenkäkaupan myyjä vakuutteli, että nämä kengät jalassa voi tanssia läpi yön. Minä selvisin häiden jälkeiseen päivälliseen saakka. Hotellille piti sipsutella sandaalit nöyränä kädessä, koska päkiäni olivat syttymässä tuleen. Onneksi Las Vegasissa voi tehdä jopa kilometrien mittaisia kävelyitä kokolattiamattoja pitkin.

Uskottelin itselleni, että ongelma on ratkaistavissa geelityynyillä. No eipä ollut. Toissa kesänä pohdin jo ennen hääseremonian alkua Stuart Weitzmanin tappamista. Kirkon ulkopuolella seisoskellessa vaihtelin painoa jalalta toiselle maaniseen tahtiin ja näytin lähinnä pissaa pidättelevältä lapselta.

Kaivoin Stuartit taas esiin, koska ne muistuttavat minua Sex and the city-elämästä. Unelmissani vetäisin ensi-iltapäivänä jalkaani beiget chinot, Stuartit ja ohuen rennon valkoisen t-paidan ja kultaisia koruja. Jos siis ei tarvitsisi kävellä. Tai seistä. Täytynee siirtyä suunnitelmaan B.

torstai 27. toukokuuta 2010

Ei Saa

Lähdemme viikonloppuna miehen kanssa yhdeksi yöksi matkalle ja kääpiö jää kotiin siskoni kanssa. Jotta kotona säilyisi tuttu ja tavallinen meininki, aloin pohtia mistä asioista (kielloista) täytyy mainita siskolle. Kääpiö on luonteeltaan hyvin voimakastahtoinen ja käyttää sumeilematta hyväkseen välttävän silmän. Listailin mielessäni asioita, joiden kanssa taistelemme päivittäin. Listasta muodostui toistakymmentä kohtaa sisältävä toimintaopas kodinelektroniikan, viherkasvien ja ruokailuvälineiden käsittelyyn.

Vauvoille ei tarvitse pitää kuria. Ryömivä vauva ei saa vielä hirveästi pahaa aikaan, eikä myöskään ymmärrä tekevänsä väärin. Toisin on puoltatoistavuotta lähentelevän taaperon kohdalla. Taapero tietää tiettyjen asioiden olevan kiellettyjä, mutta tekee niitä silti. Ennen pahantekoon siirtymistä kääpiö heristelee itse tomerasti etusormeaan ja käy tämän jälkeen tositoimiin, renkkaamaan tietokoneen näppäimistöä tai paukuttamaan palikalla pöydän pintaa. Huomaan uhkailevani (kasvattavani) kääpiötä päivittäin. "Ei saa lyödä lapiolla. Äiti ottaa lapion pois jos et usko." "Ei saa heitellä lusikkaa. Joudut pois pöydästä jos et usko." Ja niinhän siinä käy, että kääpiö ei usko. Kääpiö myös haluaa kokeilla kaikkea ja joka paikassa.


Kuvassa heristelen merkitsevästi sormeani kirjahyllylle ja Buddhalle

Perheemme on kuitenkin ollut hyvin laiska suorittamaan minkäänlaisia kodin muutostöitä vauvan saavuttua. Pistorasioissa ei ole suojia, laatikoissa tai kaapeissa ei ole sulkijoita, hellassa ei ole suojaa. Olen lähinnä keskittynyt kieltämään lasta koskemasta pistorasioihin ja hellaan. Laatikot ja kaapit on tyhjennetty lattialle moneen otteeseen, mutta en silti ole saanut aikaiseksi Ikeasta haettujen sulkuhärpäkkeiden asennusta. Terävät veitset olemme sentään siirtäneet pois kääpiön ulottuvilta.

En oikeastaan usko, että kodin jokaista terävää kulmaa kannattaa vuorata superlonilla vauvan saavuttua. Kypärä päässä ei voi elää loputtomiin, vaan on vaan pakko todeta että välillä sattuu ja tapahtuu. Täytyy kyllä myöntää, että edelleen katselen sydän kurkussa nukke ja ämpäri kädessä liukumäkeen kapuavaa kääpiötäni. Vastuu toisesta ihmisestä tuntuu joskus aivan liian suurelta kantaa. Tuntuu kamalalta, että lastaan ei vaan voi suojata kaikelta. Eikä nyt siis puhuta pelkästään keittiöveitsistä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Iso musta mekko

On kausia, jolloin haluaisi tyhjentää koko vaatekaappinsa roskikseen ja ostaa kokonaan uudet vaatteet. Aamulla vaatteita valitessa ei oikein mikään tunnu sopivan tunnelmiin. Nyt on ollut se tunnelma. Tämä voi varmaankin osaltaan johtua siitä, että on kevät ja lähes kaikki vaatteeni ovat mustia tai harmaita. Keväisin voisin ainakin ajatuksen tasolla pukeutua värikkäästi.

Tunnen itseni kuitenkin sen verran hyvin, ettei vaatekomeron totaalityhjennys kannata. Minä nimittäin ostan aina samoja vaatteita. Uudestaan ja uudestaan. Täyttäisin uuden garderoobini mustilla, harmailla ja valkoisilla t-paidoilla, korkeavyötäröisillä housuilla, farkuilla ja villatakeilla. Olen siis löytänyt tyylini, mutta tyylini tuntuu joskus auttamattoman tylsältä. Olen huono asustamaan ja vetämään päälle mitään, millä ei ole mitään käytännön tarkoitusta. Käytetään tyylistäni kuitenkin tässä yhteydessä sanoja minimalistinen ja funktionalistinen.



French Connectionin musta lepakkomekko sopii tyyliini ja on täydellinen arkimekko. Se on paksua viskoosia, mutta tuntuu kuitenkin laadukkaalta. Mekon muoto varmistaa sen, ettei vatsan sisäänvetämistä tarvitse ajatella päivän aikana kertaakaan. Se joustaa ja on muutenkin ihana. Siinä ei ole mitään liikaa. Yhdistettynä leggingseihin ja tossuihin siitä saa oivallisen ulkoiluasun.




Olen periaatteessa jo lopen kyllästynyt ikuisuuksia jatkuneeseen leggingstrendiin, mutta välillä ne ovat ihan paikallaan. Tuntuu niin mukavalta vetää kengät paljaisiin jalkoihin. Kaulaani kietaisin hiljattain hankkimani huivin, jota olen päättänyt kutsua kirahviksi, koska kirahvit ovat mukavampia kuin leopardit.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kiitos Google!

Kirjoissa sanotaan, että uhmaikä alkaa noin 2-vuotiaana. Kirjoissa on virhe, koska oikeasti uhma alkaa noin 1-vuotiaana. Meillä ja ilmeisesti myös muualla.

Saatuani tyttäreltäni pari mojovaa litsaria kiellettyäni häneltä erinäisiä asioita, päädyin hakemaan apua lastenhoidon pandoran lippaasta. Kysyin siis googlelta. Googlettamalla lähes mitä tahansa lapsen kasvuun ja kasvatukseen liittyvää, ovat ainakin ensimmäiset 10 hittiä taattua keskustelupalstatavaraa, jossa ketään ei säästellä. Olin kuitenkin ilahtunut ja helpottunut, kun totesin keskustelupalstojen olevan pullollaan 1-vuotiaan raivoa ja rajojen koettelua ihmetteleviä vanhempia. Minä en olekaan ainoa. Internet on välillä mahtava asia ja sitten toisaalta taas ei.




"Lapsestani on tullut hirviö"-keskustelussa päästiin noin viidessä viestissä siihen, että lapsi on viety liian aikaisin päiväkotiin ja 1,5-vuotiaan lapsen ja hänen äitinsä paikka on kotona. Toinen puoli toitottaa, että tuollaisesta asiasta ei saa valittaa, kun se kuuluu lapsen kehitykseen. Mikä meitä naisia oikein vaivaa? En oikein ymmärrä, miksi toisten valintoihin suhtaudutaan niin tunteella. On myös aika naivia ajatella, että kaikkiin lapsiin liittyviin valintoihin ja ratkaisuihin olisi vain yksi oikea vaihtoehto.

Jotkut naiset eivät myöskään tunnu sallivan äidissä minkäänlaista vajavaisuutta tai hermojen menettämistä. On totaalista itsekusetusta väittää, etteivätkö kaikki äidit olisi joskus suuttuneena, väsyneenä tai muuten vaan pohtineet, että voi kun tuosta lapsesta pääsisi edes hetkeksi eroon ja saisi vanhan elämänsä takaisin. Minä ainakin olen ja monta kertaa. Vauvan syntymän jälkeen en pariin viikkoon juuri muuta miettinytkään. Tästä huolimatta hoidin tytärtäni parhaiden kykyjeni mukaan.

Ensimmäisinä viikkoina google ratkaisi monta kysymystä, joita ei keskellä yötä voinut kysyä keneltäkään muulta. Voiko vauvan kakka olla vihreää? -Kyllä. Hyvää hupia on aloittaa haku jollakin kysymyssanalla ja katsoa minkalaisia kysymyksiä google arvelee sinun etsivän. Miten tehdään fritsu? -Imet ja puret samaan aikaan.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Vaarallinen yhdistelmä

Mitä saadaan, kun perheenäiti lähtee muutaman oluen juotuaan piipahtamaan kaupungilla ennen pussikaljoittelua? -Leopardikuviota ja nahkatossut.

Lähdin kaupungille optimistisesti korkkareissa ilman sukkia. Jo ratikkapysäkillä huomasin, että kengät ilman sukkia hiertävät, niin omituiselta kuin se kuullostaakin. Minulla oli siis hyvä syy ostaa uudet kengät. Ostovimmaa lisäsi aiemmin päivällä kokemani pettymys. Olisin halunnut laittaa jalkaan gladiaattorisandaalini, mutta ne olivat mystisesti kadonneet eteisen kenkäkaapista. Missä ne ovat? Tietääkö kukaan?

Päätin siis poiketa kenkäkaupassa. Kenkäkaupat olivat jo sulkeutuneet, joten poikkesin Aleksi 13:sta. Katselin ensin sandaaleja, mutta bongasin Vagabondin hyllystä kasaritossut, joiden hankintaa olen pohtinut pitkin kevättä. Tossut lähtivät kanssani kassalle, jossa myyjä ilmoitti, että jos ostaisin vielä kaksi tuotetta saisin alennusta 25%. Minulla oli siis mahdollisuus säästää rahaa!

Tällaisista hetkistä pitäisi varoittaa etukäteen. Ihminen (minä) tekee ihan omituisia päätöksiä pienessä hiprakassa ja omassa päässä luodussa kiireessä. Muistin tarvitsevani jonkun yksivärisen huivin puistossa päähän kietaistavaksi. Mudan värinen trikoohuivi löytyi helposti ja oli hyvä valinta. Toinen valinta ei mennyt niin nappiin, vaikka huiviosasto oli täynnä hienoja huiveja. Minäpä päätin ostaa leopardihuivin! Niinpä. Nyt minulla on sitten leopardihuivi ja krapula. Kiva. Vai onko tuo kirahvii?



Krapula-ahdistusta lieventää se, että periaatteessa huivit maksoivat yhteensä vain kympin, jos ajatellaan että olisin kuitenkin ostanut ne tossut. Näinhän se täytyy ajatella.

torstai 20. toukokuuta 2010

Projekti kanankoipi

Kärvisteltyäni eilen puistossa farkut jalassa, päätin tänään rohkaistua. Vedin siis ekaa kertaa jalkaani shortsit. Siis tänä vuonna. Viime vuonna käytin myös shortseja. Säärien kelmeys kyllä hirvitti, mutta päätin aloittaa kanankoipieni päivettämisen sään jo niin salliessa.



Hätkähdin oikein itsekin asuni ranskalainen seilori-henkisyyttä. Melko konservatiivisella linjalla siis liikuttiin. Shortsit ovat näihin ilmoihin paras valinta. Minihameessa ei oikein voi istuskella hiekkalaatikon laidalla miettimättä, mitä muuta vilahtaa kuin kelmeä sääri.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Äidillä on ongelmia pään kanssa

Kesäinen sää saa sekä äidin että tyttären viihtymään ulkona. Kääpiön pää on ollut suojattuna auringolta uuden leuan alle köytettävän hellehatun avulla. Minä taasen olen viettänyt auringossa 4 tuntia päivässä paljain päin. Iltaisin olen potenut pääkipua. Tänään päätin viisastua ja suojata myös oman pääni jollain tavoin.

Päädyin kietaisemaan päähäni äitienpäivälahjaksi saamani huivin. Reippaana äiskänä kävin valitsemassa ja ostamassa huivini itse. Äitienpäiväaamuna sitten availin turvallisin mielin pakettiani. Eikä tullut pettymyksiä!

Huivi on villan ja silkin sekoitetta ja hyvin ohut ja ilmava. Se ei siis paina eikä hiosta päässä.




Päähineet ovat myös sikäli käteviä, että jos ei jaksa aamulla mennä suihkuun, voi päähän vetäistä hatun. Näin kukaan leikkipuistossa ei huomaa tai osaa paheksua laiskuuttasi tai likaisuuttasi. Tämä on etu, jota kaikilla työpaikoilla ei ole.

Täydellinen kesäpäähine on kuitenkin vielä löytämättä. Olen omilla pikku kätösilläni, kunnon kotiäidin tavoin, kutonut itselleni kesäpipon, mutta sen esittely menisi vähän liian Strömssööksi. Niin paljon kuin minä sitä ohjelmaa rakastankin.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Minä ja Shuffle

Uskon vakaasti siihen, että I Podini shuffle-toiminto tuntee minut paremmin kuin kukaan muu. Uskon Shufflen vaistoavan hetket jolloin kaipaan lohdutusta. Se summaa tietyn hetken olotilani tarkasti valitsemaansa kappaleeseen. Raskauden pahimpina ahdistusvaiheina se usein valitsi aamun ensimmäiseksi kappaleeksi Egotripin Nämä ajat eivät ole meitä varten. Vielä koittaa uusi aika, vielä sinut huomataan, et ole surullinen aina, vaikka nyt tuntuu siltä. Lauloin mukana, eikä enää tuntunut niin pahalta.

Shuffle toimii myös oraakkelinomaisesti ja antaa minulle tietoja tulevasta. Viime viikolla aamun ensimmäinen kappale puistoon lähtiessä oli Alicia Keysin Empire state of mind. Now you're in New York, these streets will make you feel brand new, big lights will inspire you. Carrie astuu NY:n kadulle kultaiset Ray Banit yllään. Ja minä kävelin Central Parkin laitaa matkallani Alepaan. Tämä kaikki olikin minulle ilmoitus siitä, että minä tulen näkemään SATC:n kakkososan heti enskaripäivänä! Ihanaa!

Nyt vaan pitäisi valita mitä laittaa päälle elokuviin. Mamma taitaa nauttia myös pari Cosmoa leffan päälle.

Joskus en kyllä oikein tajua mitä Shuffle yrittää minulle kertoa. Tuntuu että se valitsee kappaleita ihan sattumanvaraisesti. Sallin hänelle myös erehdyksiä. Se kuuluu ystävyyteen.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Uusi ilma, uudet ongelmat

No nyt ei voi enää valittaa säästä. Mökillä vietetyn pitkän viikonlopun jälkeen puihin oli Helsingissä ilmestynyt lehdet. Mahtavaa!

Jokainen uusi vuodenaika tuo kuitenkin tälle tuoreelle äidille uusia ongelmia. Missä vetimissä taapero päästetään vapaaksi auringon armoille? Aiemmin tähdättiin siihen, ettei lapselle tule kylmä. Tämä oli melko helppoa. Nyt täytyisi suojata kääpiö auringolta, läkähdyttämättä häntä kuitenkaan kuoliaaksi. Tämä on vaikeaa, koska lapsi on liikkuvaista sorttia eikä pysyttele äidin toiveista huolimatta varjossa. Sain myös kuulla, että kesäisin lasta suojellaan myös punkeilta. Uhkia on siis joka puolella. Täytyy myös tehdä vaatehankintoja, koska lapsi on 15cm pitempi kuin viime kesänä. Pitkän pohdinnan jälkeen aurinkoa ja muita uhkia torjutaan pitkähihaisilla ohuilla puuvillapaidoilla ja hellehatulla.



Lastenvaateostoksien jälkeen jaksan aina ihmetellä, kuinka paljon rahaa voisi joka sesonki syytää jälkikasvunsa pukemiseen. Paljon. Jotkut hankinnoista tulevat vanhemmuuteen vasta totuttelevalle täysin puun takaa, eikä vaatteita ehdi metsästää Huutonetistä tai kirppareilta. Esimerkiksi kurahousujen hankinta tehtiin kovalla kiireellä eräänä sateisena päivänä, kun raivoavan taaperon kanssa ei äidin hermo kestänyt sisätiloissa.

On myös pakko pohtia, kenen vuoksi lastaan pukee. 1-vuotiaalle on aivan sama, onko vaatteen merkkinä Polarn O Pyret vai Tutta, kunhan asu on säähän sopiva. Onhan se toisaalta mukavaa jos lapsella on mukavat vaatteet. En kuitenkaan halua opettaa lastani merkkitietoiseksi tai vouhottamaan vaatteista. Välttelen itse vaatteita joissa tuotemerkki on näkyvillä ja näin toimin myös lastenvaatteiden kanssa. Ajatus lastenvaatteiden muotimerkeistä on vastenmielinen. Leikkipuistossa oppii kuitenkin nopesti näkemään, mitkä merkit ovat suosittuja lasten vanhempien keskuudessa.

Olen myös ollut tiedostavan kuluttamisen suhteen totaalisen laiska ja urpo. Ostan vaatteeni miettimättä sen enempää vaatteen ekologisuutta kuin valmistuskaartakaan. Lapsen ja häneen liittyvien loputtomien hankintojen myötä olen kuitenkin alkanut miettiä hankintoja tarkemmin. Ihan jo senkin takia, että hankintoja on niin paljon. Ruma totuus kuitenkin on, että haluan käyttää lapsen vaatehankintoihin mahdollisimman vähän aikaa ja rahaa. Helpointa on marssia lähimpään Henkkamaukkaan tai Lindexiin ja tehdä hankinnat sieltä. Vaatteiden laadussakaan ei ole tähän mennessä ollut valittamista.


Omista kesävaatehankinnoista pystyin perustelemaan itselleni uusien kesätossujen hankinnan. Ikuistin tossujeni viimeisen päivän puhtaan valkoisina, joka oli myös niiden ensimmäinen käyttöpäivä. Minun kesäni alkaa siitä, kun voi jättää sukat pois kengistä. Kesäkausi on nyt siis virallisesti avattu!

Laskeskelin tuossa, että tyttärellä on tänään päällä kalliimmat vaatteet kuin äidillä. Pukeutumisen hinta ei siis määrity metreittäin.


tiistai 11. toukokuuta 2010

Luonnoton äitiys

Joillekin ihmisille äidin rooliin hyppääminen on luonnollinen ja helppo asia. Minulle ei. Äitiydessä on kuitenkin elementtejä, joita kukaan ei voi pitää millään tavalla luonnollisena:

1. Itsestään puhuminen kolmannessa persoonassa
Aikuisen ei kuulu puhua itsestään kolmannessa persoonassa, sillä se kuulostaa tyhmältä. Työpaikalla sinua pidettäisiin vajaamielisenä, jos selostaisit kaikkea tekemääsi tyyliin "Liisa menee nyt keittämään kahvia", "Liisa tulee ihan juuri, Liisa yrittää tässä nyt nopeasti syödä vähän". Tästä puhetyylistä tulee kuitenkin arkipäivää lapsen syntymän jälkeen.

2. Jälkikasvun unen varjeleminen hinnalla millä hyvänsä
Kun lapsi on vihdoin saatu nukahtamaan, on vanhempi valmis tekemään mitä tahansa pitääkseen lapsen untenmailla. Siis aivan mitä tahansa. Kun kullannuppu on torkuilla, on vanhempi valmis olemaan syömättä, juomatta tai käymättä vessassa, koska pelkää pienokaisen heräävän lattian narahdukseen tai oven kolaukseen. Vanhempi voi myös tehdä useiden tuntien kävelylenkkejä lastenvaunuja työntäen, koska pelkää nukkuvan jälkikasvunsa heräävän kun vaunut pysähtyvät. Tähän sarjaan kuuluvat myös iltaisin autolla korttelia ympäri nukuttamistarkoituksessa ajavat vanhemmat.

3. WC:ssä käynti ovi auki
Suljetut ovet joiden takana tapahtuu jotakin, ovat punaisia vaatteita 1-vuotiaalle. Jos joku perheenjäsenistä yrittää käydä suihkussa tai WC:ssä suljetun oven takana, hakeutuu 1-vuotias mylvimään ja karjumaan oven taakse toimituksen ajaksi. Kun päivät vietetään kahden äidin kanssa, on äidin vessakäynnin aikana hyvä kurkotella pöydiltä kaikenlaista terävää ja hajoavaa. Näin ollen äiti joutuu suorittamaan wc-käyntinsä ovi auki ja lapsensa tarkasti valvovien silmien alla. 1-vuotiasta kiinnostaa kaikki. Myös se mitä tapahtuu wc-pöntössä käynnin aikana. Siksi toimitusta täytyy seurata mahdollisimman läheltä. Äidin istuessa pöntöllä on myös hyvä hetki hakeutua äidin syliin lueskelemaan kirjaa.


Normaaliksi voi muodostua myös se, että yksi perheenjäsen haluaa pukeutua aamulla ainoastaan pelastusliiviin ja äidin villapipoon.


Listaan voisi myös liittää ulostekeskustelujen normalisoituminen, mutta siihen en edes halua mennä.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Melkein tuplafarkku

Olen suhtautunut vallitsevaan double denim trendiin mielestäni terveellä ennakkoluulolla. Ajatus kokofarkkuun pukeutumisesta räjäyttää välittömästi päässä käyntiin aikamoiset kasari-ysäri flashbackit. Kun ikää on karttunut nyt kolmen vuosikymmenen verran, on ehtinyt todistamaan jo muutaman trendin uudelleentulemisen. Muistan lähettäneeni lukuisia hätääntyneitä tekstiviestejä ystävilleni nähtyäni Henkkamaukan rekissä hiihtarihousut muutama vuosi sitten. Itse sonnustauduin liloilla kukilla kuvioituihin hiihtareihin 80-luvulla 3.luokan kevätjuhlaan. Voin tässä yhteydessä vannoa, etten koskaan enää.

Olen kuitenkin varovaisen kiinnostuneena hypistellyt kauppoihin rantautuneita farkkupaitoja. Harhaillessani alkuvuodesta H&M:n miestenosastolla törmäsin farkkupaitaviboja herättävään puuvillaiseen paitapuseroon, jonka kiikutin sovittamatta kassalle. Arvelin paidalle löytyvän käyttöä vielä senkin jälkeen kun farkkupaita on menettänyt kiinnostavuutensa.


paitapusero H&M men, farkut Dr Denim, vyö H&M men, näkymättömät kengät Bianco

Aamulla ulkoilemaan lähdössä mittari näytti +6. Koska kiikutin ensimmäisessä keväthuumassa kaikki toppatakit ullakolle, olen luottanut viime viikkoina tiukasti kerrospukeutumiseen. Kenkävalintani tosin oli suuri virhe. Ohutpohjaisissa saappaissa ei pysty seisoskelemaan puistossa kahta tuntia palelematta. Tänään puistovanhempien keskuudessa kiroiltiin kylmyyttä keskimääräistä enemmän.

takki H&M, kaulahuivi H&M men, pipo ikivanha, takin alla lampaanvillapaita


Tämä melkeintuplafarkkuversio taitaa olla riittävästi farkkua minun makuuni. Myös maksihameista lupaan pysytellä kaukana.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Minä ja Mr T

Mikä olisikaan parempi päivä aloittaa kotiäidin tyyliblogi kuin äitienpäivä -elämäni toinen sellainen. Päiviä jolloin voi vetää korkkarit ja mekon päälle on nykyään vähemmän. En tosin ole ikinä ollut mikään varsinainen mekkoihminen. Töissä käydessä sitä kuitenkin yritti näyttää asialliselta ja uskottavalta. Nyt kotona lapsen kanssa ollessa useimpina päivinä sitä lähinnä miettii, että missä vaatteissa ei tule kylmä leikkipuistossa hengaillessa ja voiko tämä asu päällä kyykistellä hiekkalaatikolla. Joinakin aamuina, kun on herännyt katkonaisen unen jälkeen klo 05.15, ei pukeutuminen tai edes suihkussa käynti ole ensimmäisenä mielessä.

Perjantaiaamuna hieman kello viiden jälkeen asuksi valikoitui lattialla lojuneet jumppahousut sekä edellisen päivän paita.

neuletakki Sisley, paita H&M, housut Esprit, sukat DIY,
kuvausrekvisiittana toiminut lapsi DIY


Tässä elämäntilanteessa vaatteiden järkevyys on tullut tärkeäksi kriteeriksi pukeutumisessa. Kuivapesua vaativat vaatteet ja herkät materiaalit jäävät auttamattomasti käyttämättä kun lounasseurana on perunamuusiaan käsin kopeloiva 1-vuotias. Vaatevarastoni on myös viime aikoina täydentynyt yllättävillä hankinnoilla. Olen jopa ostanut itselleni sadetakin. Järkevyys ei kuitenkaan ole sama asia kun tylsyys tai tyylittömyys. Mieleiset vaatteet päällä ja lähikahvilasta haettu maitokahvi kourassa leikkipuistossa väsyneenä seisoskelukaan ei tunnu niin pahalta.

Tänään sunnuntaina sain äitienpäivän kunniaksi nukkua pitkään. Ei täytynyt myöskään mennä puistoon. Päivää juhlistimme ravintolalounaalla ja sain pukea päälle suosikkihameen.


t-paita H&M, villatakki Zara, keinonahkahame KappAhl, kengät o.i.s., korut H&M ja kirppari

Koruinspiraation huomasin saaneeni Mr T:ltä. Meillä on myös samanlaiset kasvatusmetodit.



Tämä on siis blogi tyylistäni ja elämästäni, joka tapahtuu pääasiassa kotona ja pihalla. Ja siitä kun tuntuu että on menosta vähän pihalla, kun on vaan kotona ja pihalla.

Tervetuloa mukaan!