tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kääntääkö lapsi takin?

Jokin aika sitten päädyin lukemaan Paras aika vuodesta-blogista keskustelua lapsiperheen ostos- ja ruokailukäytännöistä. Keskustelu käynnistyi, kun bloginpitäjä oli käynyt ensimmäistä kertaa elämässään Itäkeskuksessa. Good for her! Keskustelusta muodostui ihmeellinen väittely. Keskusteltiin siitä, onko halvempaa syödä ketjuravintolassa kuin yksityisyrittäjän ravintolassa. Väiteltiin siitä, ruvetaanko ostoskeskuksissa käymään vasta sitten kun on lapsia. Monesta kommentista välittyi ajatus, että on jotenkin vähemmän tyylikästä asioida ostoskeskuksessa. Sitten siihen väliin toiset kommentoivat, että kunhan saat lapsia, niin ajatukset kyllä muuttuvat. Kivijalkakaupoista siirrytään lasten myötä Jumboon ja Rafla vaihtuu Chicosiin.

Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että lapsen saaminen muuttaisi kamalasti ajatusmaailmaa. Minä uskon, että kun eko-hippi lisääntyy, hän tuskin säntää ostamaan city-maasturia jolla voisi karauttaa joka viikonloppu Isoon Omenaan. Jos vanhemmat ovat ruokasnobeja, he tuskin kiikuttavat jälkikasvulleen roiskeläppäpizzoja päivälliseksi. Ihmiset ovat melko uskollisia tavoilleen. Lapsi tulee perässä sinne, minne vanhemmat menevät. Oli se sitten ostari tai kivijalkabistro.

Minusta on myös ihan turha lähteä arvioimaan toisten valintoja ja sitä, onko ostarilla junttimaista vai ei. Minulle ainakin käy sekä kivijalkakauppa että ostari molemmat! Etenkin talvella minusta on mukavaa mennä ostoskeskukseen. Lapselta voi kuoria toppavarusteet pois, eikä pipoja ja hanskoja tarvitse veivata edestakaisin kauppaa vaihdettaessa. Ei tarvitse itsekään tarpoa lumisateessa. Sama Zara ja Stockmann ovat niin Itäkeskuksessa kuin Aleksillakin.

Uskon että totaaliset takinkääntäjävanhemmat ovat melko harvassa. Suurimmat erot ostos- ja ruokailutottumuksista löytyvät varmaankin jostakin ihan muualta kuin siitä, onko perheessä lapsia vai ei.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti