Kahden kauppa

Toisen lapsen hankkiminen oli meille raa'asti ilmaistuna järkipäätös. Järkeilimme, että sisarukset ovat hyviä olla olemassa. Niistä on seuraa ja voivat vaikka sitten terapoida toisiaan sen suhteen, kuinka pilalle heidän lapsuutensa on mennyt.

Tällä hetkellä tavoitteet ovat huomattavasti lyhytkatseisemmat. Nyt toivon sormet ristissä, että kakkonen selviää näkemään ensimmäisen syntymäpäiväkakkunsa ilman pysyviä vammoja. Voiko kaksi kuukautta vanha vauva kuolla, jos 2-vuotias sisko istuu hänen mahansa päällä polvillaan?

Minua varoiteltiin, että mustasukkaisuus uuteen sisarukseen on pahimmillaan kolmen kuukauden paikkeilla. Minä olen hermoraunio jo kahden kuukauden kohdalla. On vaikeaa säilyttää itsehillintäänsä, kun kääpiö hakkaa kesken imetyksen siskoaan nyrkillä päähän.

Minä olen yrittänyt selittää, että meillä ei saa lyödä ketään. -Ei auta.

Olen yrittänyt pois lähtöä vauvan kanssa. - Kääpiö siirtyy potkimaan ja lyömään minua ja yrittää kaataa minut ja vauvan.

Olen antanut kääpiön osallistua vauvan hoitoon, mutta silitys muuttuu sekunneissa läimäykseksi.

Olen yrittänyt antaa kääpiölle kahdenkeskistä huomiota, mutta kai tuosta kakkosestakin pitäisi välillä olla kiinnostunut.

Miten tähän kaikkeen suhtaudutaan rakentavasti ja aiheuttamatta vanhemmalle sisarukselle ylimääräisiä traumoja? Tähän mennessä olen vasta tehnyt googletuksen hakusanoilla sisko tappoi vauvan. Se ei tuottanut yhtään suoraa hittiä. Onneksi.

Jos se ei näy, sitä ei ole olemassa

Pohdimme puistossa yhden työkaveriäidin kanssa millä muilla keinoin itseään voisi palkita kesken arjen, kuin syömällä karkkia ja lukemalla naistenlehtiä. Emme keksineet mitään. Vaatteiden ostaminen on kivaa, mutta lasten kanssa se taas ei ole. Kaupungille lähteminen vaatii liikaa vaivaa ja hermoja. Jäljelle jää karkin syönti sohvalla Olivian kanssa.

Tuikitarpeellinen palkkiohetki ei kuitenkaan sovi yhteen raskauspainon pudotuksen kanssa. Kiloja on jäljellä vielä neljä. Onneksi olen löytänyt keinon, jolla voi saada itsensä tuntemaan että kiloja ei ole olemassa. Korkeavyötäröiset strech pillifarkut. Ostin ne Henkkamaukasta. Olin niin iloinen salamannopeasta laihtumisestani, että tilasin netistä vielä toiset samanlaiset. Paitsi eriväriset.

Housujen korkea vyötärö vetää vatsamakkarat tiukasti sisäänsä ja olo on kuin hoikemmallakin rouvalla. Haluan uskoa, että muutaman kuukauden päästä ne eivät ole enää ihan niin pillit kuin nyt. Jospa laihtuisin vielä muutaman kilon. Erityistä vaivaa en sen eteen aio toistaiseksi nähdä. Palkkiojärjestelmä on liian ihana.

Uusissa laihahousuissani santsasin sukulaistytön 2-vuotisjuhlissa kakkua ja maistelin värikeksejä 20 vuoden tauon jälkeen. Tässä yhteydessä haluan myös vannoa, että meidän kotona tullaan jokaisilla lastenkutsuilla tarjoamaan aikuisille vieraille alkoholia. Tuntui hassulta, kun juhlajuomana oli hanavettä tai punaista mehukattia. Yksi kuohuviinilasi olisi myös helpottanut huomattavasti kestämään kuuden alle 4-vuotiaan lapsen aiheuttama kaaosta.

Se pieni ero

Lauantaisin minulla on muutama tunti omaa aikaa. Mies lähtee silloin lasten kanssa puistoon. Kakkonen nukkuu vaunuissa sikeästi, eikä tarvitse minulta juotavaa. Silloin minä lähden kaupungille. Vedän korville I Podin kuulokkeet, istun lukemassa rauhassa lehteä kahvilassa ja sovittelen kaupoissa vaatteita. Silloin pohdin usein, arvaakohan kukaan vastaantulija että minulla on kotona lapsia. Olenkohan minä muuttunut?

Kääpiön synnyttyä huomasin, että lastenrattaiden kanssa nainen muuttuu näkymättömäksi nuorten miesten silmissä. Moni ihan tuttu mies käveli kaupungilla ohitseni edes vilkaisematta minuun. Toisaalta, mummojen kanssa on saanut rupatella vauvan tulosta lähtien raitiovaunuissa ja kahviloissa ihan riittämiin. Lapsettomana en kiinnosta mummoja juuri lainkaan. Ilman lapsia kulkiessani, aina välillä joku mies saattaa katsoa minua silmiin. Se tuntuu ihan piristävältä.

Välillä tuntuu ihan hassulta, että minä olen kahden lapsen äiti. Ihan oikeasti vastuussa kahdesta elämästä omani lisäksi. Aikuinen. Toisaalta ihan samanlainen kuin kolme vuotta sitten. Toisaalta paljon olen myös muuttunut. Nykyään tiedän, mistä P.O.P on lyhennös. Kannan laukussani rusinoita ja nenäliinoja. Suunnittelen aterioita useita päiviä eteenpäin.

Viime lauantaina tuskailin Zaran sovituskopissa paitapuseroita, jotka kaikki olivat muuten sopivia, mutta pullottivat rintojen kohdalta. Elämä väliaikaisena D-kuppilaisena on hankalaa. Viereisessä sovituskopissa äiti ja hänen pieni poikansa kävivät keskustelua. Poika katseli itseään peilistä. "Kuka se siellä peilissä on? Onko siellä toinen poika?", äiti leperteli pojalleen. "Vähän niinkuin siinä Pupu Tupunassa, eikö niin?", äiti jatkoi. Minä hymyilin tyytyväisenä. Minä ja poika ymmärsimme molemmat viittauksen. Meillä on luettu samaa Tupunaa. Tuo viittaus olisi mennyt minulta ohi vielä vuosi sitten.

Äiti on nyt vähän humalassa

Minulle vauvan hoidossa vaikein asia on unen puute. Kestän jo melko hyvin vauvan itkua ja tarvitsevuutta. Unenpuutteesta menen ihan sekaisin. Unohdan kesken keskustelun, mistä oltiin puhumassa. En muista päivän tapahtumista juuri mitään. Kaikki tuntuu vähän sumuiselta. Raskaushormonit auttavat jaksamaan jokusen viikon synnytyksen jälkeen, mutta valitettavasti tämä varanto loppuu jossakin vaiheessa. Minä totesin oman varantoni loppuneen viime viikolla. Kakkonen heräili öisin tunnin välein ja aamu oli aloitettava kääpiön kanssa normaaliin tapaan.

Lauantaina mies lähti lapsien kanssa puistoon ja minä pääsin yksin kaupungille. Laadin itselleni muistilistan toimitettavista asioista, koska asiat tuntuivat karkailevan päästä. Kadulle saakka päästyäni huomasin unohtaneeni listani kotiin. Palauta vuokrattu rintapumppu, osta kääpiölle housuja, kylpyhuoneen pyyhekoukut, kertailin mielessäni jonottaessani R-kioskilla arvoa matkakorttiin. Kioskin myyjä katsoi minua hieman epäilevästi, kun työnsin salkun kokoista sähköistä rintapumppua tiskin yli. Minäkin havahduin ajatuksistani ja huomasin, etten ollutkaan Reha-shopissa. Saatuani ladattua rahaa matkakortilleni, kirjoitin nimeni tiskillä olevaan käteiskuittiin. "Ei sun tartte allekirjoittaa sitä. Sä maksoit käteisellä", totesi kioskin myyjä. "Sori, mä oon vähän väsynyt", vastasin myyjälle.

Väsymystä voi verrata jonkinmoiseen humalatilaan. Täällä minä siis olen vastuussa näistä kahdesta lapsestani vähintään promillen kännissä. Olen tullut siihen tulokseen, että rutiinit ovat tämän humalaisen äidin ystäviä. Kun päiväohjelmaa toistaa koneenomaisesti ja aina samassa järjestyksessä, ei täydy pystyä vaativaan päätöksentekoon. Sunnuntaina minulta kysyttiin, mihin ravintolaan haluaisin mennä syömään. Aivot menivät totaaliseen tilttiin. En muistanut yhdenkään ravintolan nimeä.

Naisen mitta

"No, onhan sulla vielä tuohon lähtöpainoon rutistettavaa." Totesi neuvolan täti minulle 4 viikkoa synnytyksestä. Kuusi kiloa, jos tarkkoja ollaan. Teki mieli näyttää keskisormea ja haistatella, mutta tyydyin tuijottamaan lattiaa. "Kun sulla oli se raskausajan diabeteskin.", jatkoi täti valistavasti.

En tiedä kuinka nopeasti raskauspaino pitäisi tiputtaa, mutta neljän viikon jälkeen synnytyksestä ei mielestäni painosta saisi hirveästi huomautella. Vihani kaikenlaista neuvolan taulukkokyttäystä kohtaan sai taas uutta vettä myllyyn. BMI:n mukaan olisin normaalipainoinen, mutta se ei tuntunut riittävän tädille. Täti muistutti vielä vuoden päästä tapahtuvasta painokontrollista, jonka yhteydessä mitattaisiin myös vyötärön ympärys. Vähän niinkuin missikisoissa, ajattelin.

En usko, että monikaan nainen on ihan sinut oman vartalonsa kanssa heti synnytyksen jälkeen. Lisäkiloista tulee kiusallisen tietoiseksi joka kerta kun vetää housuja jalkaan. Onneksi on olemassa löysiä vaatteita. Trenditietoisille nämä ovat oversized-vaatteita. Ihan liian iso villatakki soveltuu hyvin myös imettämiseen imetystopin kanssa. Kaulaan puin leopardihuivin. Ihan vaan sen takia, että olo olisi vähän vähemmän kuin kahden lapsen kotiäidillä. Villiä.

Pullantuoksuinen äiti

Joinakin päivinä sitä tuntee olevansa hyvä äiti. Ei hermostu turhista ja on hyvällä tuulella, vaikka väsyttääkin. Tuntee, että kyllä tämä kotielämä kahden lapsen kanssa on ihan hallittavissa. "Kyse on lähinnä ajan ja omien tunteiden hallinnasta. Ongelma ei ole siinä, että on kaksi lasta." Näin minulle totesi toinen kahden lapsen äiti puistossa. Niin se on.

Hyvä äiti-päivinä jaksaa jopa leipoa pullaa ja antaa lapsenkin osallistua. Ei anna sen häiritä, että pullista ei tule pyöreitä. Oikeastaan pullat leivottiin sen takia, että äidin oli tehnyt mieli laskiaispullaa monta päivää ja ne olivat sunnuntaina kahvilassa loppu. Oman pullan väliin äiti laittoi kermavaahtoa, hilloa ja mantelimassaa. Kääpiölle selitin, että tämä on äidin erikoispulla. Hän ei saanut täytteitä. Niissä on hyvän ruokanatsi-äidin mielestä liikaa sokeria.