maanantai 3. lokakuuta 2011

Kielletty kahvi

Helsinki kielsi kahvin myynnin leikkipuistoissa. Leikkipuiston ohjaajien ammattitaito menee kuulemma hukkaan myyntitoimintaa järjestäessä. Minusta kieltotoimenpiteet tuntuvat vähän liiotelluilta. Ainakin niissä kaupungin leikkipuistoissa, joissa itse olen vieraillut, on myyntitoimintaa ylläpitämään valjastettu säästöpossu. Siihen on voinut tipauttaa kolikon kaataessaan itselleen kupin kahvia. Se säästöpossu täytyy nyt ottaa pois pöydältä.

Uutisen mukaan kahvilatoimintaa on pyöritetty leikkipuistojen määrärahoilla. En tiedä muista puistoista, mutta ainakin oman lähipuiston kahvikassa on pyörittänyt itse itseään. Kahvikolikoilla on kustannettu seuraava kahvipaketti ja niin edelleen. Jos ei ole ehtinyt syödä aamiaista, on tuntunut ihanalta istua alas syömään leikkipuiston perhekahvilasta ostettu sämpylä ja juoda kuppi kahvia. Nyt tällaisen vanhempien arkihelpotuksen järjestäminen on työntekijöiltä ihan virallisesti kiellettyä. Ja kaikilla on varmasti hyvä mieli.

Vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että sosiaaliviraston esimiehet voisivat käyttää aikaansa johonkin muuhun kuin työntekijöidensä aliarviointiin, on asialla mielestäni myös toinen puoli. Toinen puoli on se, että me suomalaiset olemme hyvin tottuneita siihen, että kunta hoitaa ja verorahoilla saa. Omassa lähipuistossa kielto sai aikaan sen, että vanhemmat itse organisoivat kahvimyyntiä ja pullaa leivotaan vuorotellen. Jos kassaan jää vuoden lopussa rahaa, sillä järjestetään lapsille jotakin erityisempää. Ei mikään ihan ikävä asia siis. Yhteisöllinen toiminta tarvitsee usein sytykkeekseen jonkun yhteisen epäkohdan tai vastoinkäymisen. Nyt kimmokkeena toimi byrokraatti.

Miten muualla kaupungissa on otettu vastaan myyntikielto?

5 kommenttia:

  1. Olen ihmetellyt tätä kieltoa, vaikka olen lapseton enkä leikkipuistoissa lasten kanssa aikaani vietäkään. Mietin, onko tässä takana kansantautimme kateus, vai jokin muu. Varmaan ainakin osana. Tässä ei nyt ole taas ajateltu hyötyä verrattuna haittoihin. Haittoja tai valituksia kahvimyynnistä tuskin on tullut (?), joten kiellon asettaja/asettajat ei/eivät osaa astua leikkipuistossa asioivien äitien asemaan. Hienoa on se, että äidit osaavat olla luovia ja järjestää kahvi/pulla-asiat muulla tavoin :-)

    VastaaPoista
  2. Helsingin kaupungin sosiaalitoimi toimii muutenkin ihan idioottimaisesti. Ensikotipaikoista esimerkiksi päättää viimekädessä kunnallispoliitikot eikä lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja tämähän on kaikenlisäksi laitonta. Joillakin nyt vain on liikaa aikaa miettiä näitä epäkohtia kuten kahvi, mutta tehtäisiinpä muille asioille yhtä tiiviisti jotain.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Tämä mylly lähti ilmeisesti pyörimään, kun sosiaalivirastolle oli tullut tänä kesänä yksi valitus, jossa kritisoitiin jäätelön myyntiä lapsille puistossa kesän aikana. Valitus kohdistui kylmäketjun katkeamiseen, kun jäätelöt haetaan kaupasta puistoon. Asiaa oli alettu viraston esimiesten toimesta tutkia ja päätetty sitten kieltää kaikki myyntitoiminta kokonaan.

    Omituisimmalta tässä tuntuu juuri se, että kiellon perusteet eivät vastaa todellisuutta juuri mitenkään. Luulen, että esimiehet pelkäävät kuollakseen tekevänsä jonkun virkavirheen kahvikassojen sallimisessa ja haluavat pelastaa oman perseensä kieltämällä kaiken. Surullista ja hassua.

    Oi mutsi: Tämä kai on se suurien byrokraattisten organisaatioiden ikuisuusongelma. -Päätökset tehdään hyvin kaukana ruohonjuuritasosta. Pikkupomojen on helppoa tarttua lillukanvarsiin, kun ei voi tehdä suurempia linjauksia. Vaikeampaa olisi ajatella kokonaiskuvaa ja puolustaa alaisiaan ylemmille tasoille.

    VastaaPoista
  4. Meillä myös täsrä härdelliä - puisto kerää kahvin ja pullan myynnillä sekä muutaman kerran vuodessa vohveli- tai munkkibuffetilla rahaa omaan toimintaansa. Raotetaan sen verran että 'meidän' puistossa okesäisin eläimiä, joiden vuokraukseen, ruokintaan yms. ei heru kaupungilta mitään lisärahoja ja tunnetusti kaupungin määrärahat ei mitkään ihmeelliset ole. No, katotaan onko niitä ensi kesänä.

    Tällä hetkellä tilanne on ratkaistu siten että kahvia saa itse keittää sisällä halutessaan, mutta tuota eläinten rahoitusta se ei tosiaan ratkaise. Pitäisi varmaan jollakin yhdistyksellä kierrättää ja sitten lahjoittaa eläinten ylläpitoon. Hohhoi, itsellä on vaan jo niin momta rautaa tulessa.

    VastaaPoista
  5. Se tässä kieltämättä ärsyttää, että byrokratia tappaa alleen kaiken tuollaisen hyvän vapaamuotoisen toiminnan. Pahimmassa tapauksessa työntekijät eivät enää uskalla osallistua mihinkään vohvelitempausten järjestelyihin, kun pelkäävät saavansa esimiehiltä kuraa niskaan.

    Todennäköisesti lahjoituksetkin pitää kierrättää ensin jossakin ylemmällä tasolla ja työntekijät tekevät sitten anomuksen, mihin lahjoitusrahat haluttaisiin käyttää.

    Itse yritän tällä hetkellä pysytellä kaukana lisävastuista, kun arki lasten kanssa on jo ihan tarpeeksi tapahtumarikasta. Uskon, että suuri osa vanhemmista ei vaan jaksa pienten lasten kanssa aloittaa mitä lisäsäätöjä. Moni hyvä idea kuolee byrokratian rattaisiin.

    VastaaPoista