perjantai 24. helmikuuta 2012

Kauppa käy

Tavatessani taannoin erään blogini lukijan, hän toivoi blogin sisältöön enemmän kaupallisuutta. Enemmän tuote-esittelyitä ja tavara-asiaa. Enemmän yhteistyökumppaneita. Enemmän shampoonäytteitä ja haalarivertailuja. Ilmaista tavaraa ja pressitilaisuuksia.

Kärrättyäni lapseni ja itseni tänään aamupäivällä ostoksille Stockmannille totesin, että heidän kanssaan haluaisin tehdä yhteistyötä. Minä rakastan Stockmannia. Sieltä saa ihan kaikkea ja vielä lapsiperheelle sopivat fasiliteetit päälle. Ottakaa yhteyttä Stockmannilaiset. Minä olen kiinnostunut!


Vannoin pitkin aamupäivää, että en enää koskaan lähde yksin mihinkään lähikauppaa pitemmälle lasten kanssa. Kaikki tuntui menevän pieleen. Myöhästyimme bussista. Emme mahtuneet seuraavaan bussiin. Kakkonen ei jaksanut istua rattaissa ja kiljui. Kakkonen hukkasi rähjäämisen lomassa tuttinsa johonkin. Kääpiötä vuoroin palelsi ja nälätti. Rattaiden ja lounastarjottimen kanssa luoviminen ravintolamaailmassa oli hankalaa. Tunnelma huipentui yhteen sanaan samalla hetkellä, kun olin juuri järjestänyt yleisen sählingin aikana jäähtyneet lounasannoksemme ravintolan pöytään. Kakkahätä.

Ehkä ensi kerralla osaan mennä istumaan ravintolakerroksessa siihen hoitohuoneen viereen, missä näytetään myös lapsille piirrettyjä. Vain Stockmannilla. Ja sydän tähän perään.

17 kommenttia:

  1. Joo, sahan voisit alkaa pitaa niita Tupperware-lastenvaate-kutsuja ;-)

    VastaaPoista
  2. Ihanko meillä ;)
    10:58 katsoin kelloa, ja olisi pitänyt olla jo pysäkillä. Juostiin..
    Päästiin ekaan (ja ainoaan) kauppaan missä lapset oli sovussa, v nukkui sen ulkopuolella.
    Seuraava kauppa, keskimmäisen ekat itkut kun piti tulla kauppaan, ja ei saanut juosta sieltä ulos.
    Toisessa kaupassa kontattiin pitkin lattiaa, ja kiljuttiin.
    Mentiin syömään, ja 30min jäljeen maistui vasta jäähtynyt hampurilainen.
    MEntiin seuraavaan, ja kontattiin rekkien alla, sain silti kassillisen kamaa kiireellä haalittua. En uskalla katsoa mitä kokoa ne vaatteet edes on.
    Seuraavassa juostiin vaan ympärikauppaa ja koetettiin pelleillä liukuportailla.
    Mojoo, sain silti pari sataa palamaan rahaa vaikka mentiin ostamaan vaan kenkiä (superfitit alesta 23e), sukkia ja pikkareita. Mutta enpä lähde hetkeen kuluttamaan hermojani kaikkien kolmen kera :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa liikkeellä ollessa saa kyllä päätöksentekoon ihan uudenlaista tuntumaa. Hermostuksissaan vaan kahmii mukaan jotakin, mitä muistelee tarvitsevansa.

      Poista
  3. Jatkan vielä että tuo kiljuja on 4v3kk ;)

    VastaaPoista
  4. Stocka on muuten jees, mutta vihaan sitä vaunujen kanssa: jotenkaan mun jakeluun ei mene se, että siinä talossa on sekä liukuportaat, että tavalliset, mutta silti niiden miljoonan hissin edessä jonottaa järjetön määrä normaalijalkaisia ihmisiä ilman mitään näennäistä estettä kävellä. Henkinen este on tietysti useille se suurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän vaan niitä sivuhissejä, jotka on pääovien vieressä. Niihin pääsee usein jonottamatta. Palaa pinna niiden päähissien odottelussa.

      Poista
  5. mä en kans stockaa käytä just ton hissiruuhkan takia.siis niin tuskasta ja ihmiset kiilaa törkeesti vaunujen ohi vaikka oisin parkkeerannu ihan johonki hissin eteen.raivostuttavaa.jos mulla ei olis vaunuja ni mä en todellakaan sielä hissien eessä jaksas jonotella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ilmeisesti joku poikkeuksellisen hyvä tuuri noiden hissien kanssa, kun ne sivuhissit on mun vierailujen aikaan aina tyhjiä.

      Poista
    2. Kannattaa käyttää niitä hissejä, jotka on heti pääsisäänkäynnin molemmin puolin, ne on tarkoitettukin juuri vaunujen ja pyörätuolin kanssa liikkuville. Niissä ei ole ollut koskaan ruuhkaa kun itse on asioinut Stockalla.

      Muuten käytän Stockaa vain jos tarvitsen jotain erityistä, esim. sieltä jouluosastolta.

      t.L.

      Poista
    3. Joo. Ne on just ne hissit, joita mäkin käytän. Välillä ajattelen, että niistä ei pitäisi kertoa kenellekään, koska kaikki ei selkeesti ole tajunnut niiden olemassaoloa.

      Poista
  6. Mua ei taas saa Stockalle kovinkaan helposti ostoksille, kun tuntuu, että kaikki siellä maksaa ainakin 20 % enemmän kuin muualla. Tosin ehkä se on sen arvoista, tiedä sitten. Meitsi kurvaa pesueen kera johonkin lähimpään kauppakeskukseen ja laittaa rahat sileäksi siellä: yleensä noissa on niin erilaista sakkiakin, ettei kukaan katso pitkään, jos jälkikasvu vähän temppuilee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nautin siitä, että kaiken saa yhdestä kaupasta. Perjantain ostoslistalla oli kahta erilaista liimaa, värillistä tulostuspaperia, skumppaa, lankoja ja tutteja. Kaikki löytyi. Ja sitten pääsee vielä lounaalle ravintolaan, joka ei ole s-ketjun omistama. Siitä ilosta voin maksaa vähän enemmän.

      Poista
  7. Mä rakastan Stockaa. <3 Esikoinen leikkii usein kotonakin menevänsä "tokkalle". Ja ostaa sieltä joka kerta maitoa, appelsiinimehua, mansikkamehua, makaronia ja ketsuppia. Ne onkin just tosi hyviä Stockalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Herkun maito on vaan vähän erityisempää. :D

      Poista
  8. Piti tähän vielä kommentoida, että ne kalat siellä nelosessa on parhaat. Jos on taitava multitaskaamaan niin voi katsella naisten kenkiä, juoda skumppaa ja vahtia ettei lapsi hukuttaudu kala-altaaseen. Kalojen jälkeen lapsi jaksaakin kiristämällä kiltisti leluosastolle asti. Ihan paras kauppa, ei haittaa ryysis päinvastoin saan melkein kicksejä jos joku puskee päin, vaunuilla vaan varpaat sileäksi. Hisseillekin kiilaan törkeästi vaunuilla anteeksi pyydellen. Hullut päivätkin hoituu kahden lapsen kanssa tosin odotan koska ne siirtyy edes osittain verkkoon. Nothing can stop us.

    VastaaPoista