tiistai 27. maaliskuuta 2012

6-1

Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä harvemmin koen onnistuvani äitinä. Arjen tilanteet auttavat tutustumaan kärsimättömään ja äkkipikaiseen puoleen itsessäni, mistä näissä äitiyshommissa ei ole hirveästi apua. Uhmaikäinen lapsi saa kiukuttelullaan, vastaan inttämisellään ja tivaamisellaan lietsottua ainakin minut tilaan, jossa huudetaan lapsen kanssa kilpaa. Silloin ärsyttää sekä oma lapsi että oma käytös. Onneksi tämä äitiys on oppiaine, jossa ei anneta arvosanoja.

Tällä viikolla annoin äiti-itselleni henkiset kymmenen pistettä ja päälle vielä yhden papukaijamerkin. Istuin hammashoitolassa, kuuntelin 3-vuotiaan tyttäreni keskustelua hammashoitajan kanssa ja tein mielensisäisiä voitontuuletuksia tapaamisen alusta loppuun. Kääpiö hoiti hammashoitajan haastattelun suvereenisti ja sai minut vaikuttamaan täydelliseltä äidiltä.


- Mitäs sä juot, kun sulla on jano?
- Mä juon vettä, mutta ruoan kanssa mä juon maitoa.
- Juotko sä mehua?
- Joo. Silloin kun on juhlat.
- Juotko sä limsaa?
- Ei se ole lasten juoma!
- Syötkö sä karkkia?
- En!
- Pesetkö sä hampaat?
- Joo, aamulla ja illalla ja sitten otan ruoan jälkeen xylitolipastilleja.

Ei tullut sanomista mistään -kehuja vaan. Nyökyttelin tyytyväisenä vielä vastaanoton jälkeenkin ja kiittelin vuolaasti tytärtäni. Tunsin ansainneeni selkääntaputuksia. Pienestä on onnistumisen kokemukset revittävä näinä päivinä. Vaikka lapsen psyyke olisi aikuisikään mennessä hajalla äitimuorin kanssa riitelystä, on ainakin purukalusto saanut osakseen hellää huolenpitoa elämän alkuvuosina.

10 kommenttia:

  1. Selkääntaputus täältäkin, hieno homma on mennyt oppi perille;) Ja hieman pelottaa tuo uhmaikä aika, voin uskoa että tuosta mun tytöstä saan kyllä vastusta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä harvoja asioita, joissa noudatan annettuja ohjeita. :D

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Tiedän tunteen. Ai vitsi, pitäiskin varata lapsille hammastarkastusajat. Jospa vaikka mäkin saisin onnistumisen kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Terveydenhuollon henkilökunnaltahan niitä onnistumisen kokemuksia usein saa. ;)

      Poista
  3. Upeeta! :D Mun neljä ja puol vee varmaan ihan kiusallaankin satuilisi että aina juodaan limua ja koskaan ei pestä hampaita...
    Kovin tuttua tuo "lapsen tasolla taantuminen". Itsekin olen karjunut ja itkua vääntänyt kun uhmis (ja muutenkin itsepäinen luonne) kirkuu nuppi punaisena vastalauseitaan. Olen myös, hävettää kyllä, käyttänyt liiankin kanssa kiristystä ja lahjontaa. Esim. ennen ristiäisiä sanoin, että jos osaa käyttäytyä siellä saa lelun. Ja ennen yhtä tärkeää tapaamista sanoin, että jos karjuu siellä (=leikkii dinosaurusta) perun karkkipäivän. Hyi minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän jännitti, että nyt se lapsi kuitenkin jotain sekoilee ja saa mut näyttämään huonolta. Mut ei. :)

      Onko kiristys ja lahjonta väärin?! :D Mä en muuta teekään kuin uhkaile ja kiristä. Ei tuo muuten tottele, ellen uhkaa ottaa pois jotakin sille tärkeää tavaraa. Eli hyi minuakin.

      Poista
  4. Minusta tuntuu, että hyvä äiti myös karjuu ja huutaa ja kiristää ja uhkailee. Mutta myös kiittää, kehuu, opettaa, rakastaa ja kannustaa. Että siltä pohjalta papukaijoja satelee sinullekin paaaljoon enemmän :) !

    VastaaPoista
  5. Hyvä se on saada voimaa edes jostakin :) Ja sitä todellakin yllättyy, että monessa asiassa on oppi mennyt perille, vaikka ei aina siltä näytäkään... Itse koin olevani hyvä äiti siihen asti, että sain toisen lapsen, kun esikoinen oli 2-vuotias. Sen jälkeen on mennyt tasaisesti alamäkeä... Lapset on kohta 3- ja 5-vuotiaat ja huudan ja räyhään vähän turhankin usein. Yläkerran vanhapiika oli ilmeisesti valittanut jo isännöitsijällekin, vaikka omasta mielestän nyt on seesteisempi kausi ja hermo ei mene täysin totaalisesti edes joka päivä (tarkoitan siis kurkku suorana karjumiseen asti) :/ Huoh. Pitää päästä pois kerrostalosta... Onneksi lapset sentään lohduttavat, että äiti on ihan ihana, vaikka välillä suuttuukin. Vai valehtelevatko muka jo sujuvasti, etten suuttuisi taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkoi rapista ne luulot loistavasti äitinä pärjäämisestä, kun esikoinen tuli uhmaikään. Lopullinen alamäki tosiaan alkoi silloin, kun toinen lapsi syntyi.

      Lapset on kyllä hämmästyttävän lyhytvihaisia. Lapsi on muutaman minuutin sisällä huutoriidan jälkeen, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse haluaisin silloin vielä pitää suuttumusta yllä ja murjottaa.

      Meillä on onneksi naapurissa niin sekopäinen äiti-21-v tytär yhdistelmä, että ne huutaa toisilleen 10 kertaa lujempaa ja enemmän, kuin me ikinä pystytään. :D

      Poista